RSS

Viheltäen menee

26 Elo

Blogihiljaisuuteen on ollut syynä vähän tiiviimmät puolitoista viikkoa. Ruokakauppabudjetti on tältä kuulta ylittynyt jo 110 eurolla, suurimpana syyllisenä se, että ensin ostimme tupareita varten kaikenlaisia turhia herkkuja liikaa, ja sen jälkeen kävimme kaupassa hällä väliä -asenteella, koska budjetti oli joka tapauksessa ylittynyt. Budjetista ylimenevät rahat ”taiotaan” tämän kuun muilta riveiltä ja/tai ensi kuun budjetista pois, kummallakin tavalla häviää yhtä paljon.

Viikon vanhoja kuvia en viitsi laittaa, joten tähän postaukseen tulee vain yksi kuva tämän päivän ruokaostoksista.

KuvaJuustoa, salaattia, makaronia, jugurttia, riisinutskuja, jauhelihaa, kanasuikaleita, mozzarellaa, kananmunia, paprika-koskenlaskijaa, kesäkurpitsa, kesäkaali, aurinkokuivattuja tomaatteja, kukkakaali, tomaatteja, pekonia, leipämakkaraa, teetä.

Ruokalistalla on pad thai -nimistä kananutskuruokaa, kukkakaali-pekonisalaattia, broileri-tomaattipastaa, kesäkurpitsalasagnea ja peruna-kukkakaalikeittoa. Parsakaali-pastasalaattia ja possukastiketta meinasin myös, mutta Prisma ei oikein ole sunnuntaishoppailijan kauppa. Possusuikaleita ei ollut maustamattomana versiona hyllyssä lainkaan, ja parsakaalit olivat mallia varsi + yksi kukinto.

Viikolla täytyy käydä joka tapauksessa kaupassa, koska nyt ei tarvinut ostaa maitoa, ja perjantaina aion viedä pientä naposteltavaa töihin, sillä viikon päästä aloitan uudessa työpaikassa.

Advertisements
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 26.8.2012 Kategoria/t: budjetti, ruokalista

 

Avainsanat: , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: