RSS

Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2015

99 päivää kesään: päivä 33

Virallinen ensimmäinen kolmannes on täynnä ja sen kunniaksi melkein unohdin kirjoittaa. Kesänodotuksen kunniaksi tällä viikolla on ollut aamulla liukasta, monena päivänä todella kiva tuuli, ja viimeisenä tänään ajoin töistä kotiin vesisateessa.
Kirjoitan postauksen kännykällä, koska ehdin jo sänkyyn saakka kun tämä tuli mieleen. Teemaan sopii biisi Two minutes to midnight.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 27.3.2015 Kategoria/t: 99päivää, common rant

 

99 päivää kesään: päivä 32

Muutamia linkkejä tänään ajatuksella ”täällä ei ole mitään nähtävää, menkää muualle lukemaan”.

Helmet: Tieteiskirja treenaa aivoja parhaiten on ensimmäinen juttu, jossa fantasian ja scifin lukeminen mainitaan hyväksi asiaksi. Enpä tiedä kuka saa määritellä, mikä kirja on laadukas, mutta muuten jees. Olin aikaisemminkin sillä kannalla, että lukeminen kehittää lukemisen, kirjoittamisen ja sanavaraston lisäksi ajattelua. En ole innovatiivinen enkä kuvittele voivani luoda uutta, kun kaikki, mitä minulle voisi tulla mieleen, on tullut mieleen jollekin muulle jossain jo. En luule olevani uniikki, eikä mikään määrä lukemista (valitettavasti) muuta faktoja.

Stop cleaning the kitchen and read a book pitkän pitkä artikkeli  lukemisen merkityksestä. Äkkiseltään kuvittelisi, että lukemattomuus on vain amerikkalaisten ongelma, mutta ihan varmasti samaa on Suomessakin. Toim. huom. artikkelin loppupuoli vilistelee uskonnollisia viittauksia, mutta niitä ei tarvitse pelästyä. En jätä blogia lukematta siksi, että se on eksplisiittisen uskonnollinen, ja monet amerikkalaiset ovat hyvin avoimesti uskonnollisia. Jaksan kyllä lukea heidänkin blogejaan, kunhan postauksissa on jokin muu pointti kuin julistaminen. Uskonnollisuus osana identiteettiä on vireämmän mielentilan postaus joskus tulevaisuudessa.

Blogeista tuli nuorten naisten media ottaa kantaa bloggaajien ikään ja sukupuoleen, mutta unohtaa sen tärkeimmän pointin: jo ennen internetiä nuoret naiset kirjoittivat päiväkirjoja. Ennen internetiä niitä vain ei lukenut kukaan muu, eikä teksteihin vaikuttanut kasvoton nettiyleisö. Anne Frankin päiväkirjat olisivat olleet hitu erilaisia blogimuodossa, luulen ma. Kirjana julkaistujen päiväkirjojen ansioita ei tietenkään voi verrata milloin minkäkin pinnalla olevan blogin kirjallisuuteen.

Why I recommend books that use the F-word Ennen tätä postausta ei ollut tullut mieleenikään, että kirjojen kieli voisi olla etukäteinen este kirjan lukemiselle. Tai että kirjassa on seksikohtaus, tai alastomuutta. Huhhuh. Modern Mrs. Darcy on hyvä blogi, ja tämä postaus osoittaa mukavasti laajan (angloamerikkalaisesti painottuneen?) lukeneisuuden vaikutusta mielipiteisiin.

Ehkä neljä linkkiä on maksimi. Toivottavasti huomenna on oikeasti perjantai.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 26.3.2015 Kategoria/t: 99päivää, lisää luettavaa

 

Avainsanat: , , ,

99 päivää kesään: päivä 31

Tänään oli pianotunti. Sanoin opettajalle, että olen ihan jumissa vaikeamman kappaleen kanssa, ja jälleen kerran sain pari pientä toimivaa harjoitusta, jotka auttavat minua eteenpäin. Mieletöntä. Pelkään sitä hetkeä, kun joskus joudun joskus vaihtamaan soitonopettajaa.

Soitonopettajallani on myös näkemystä siitä, millaisia kappaleita voisin soittaa. Hänen näkemyksensä ovat hyvin imartelevia siihen nähden, millainen kuva minulla itsestäni soittajana on. En osaa ottaa vastaan kohteliaisuuksia enkä imarteluja, mutta yritän uskaltaa hyväksyä sen, että kykenen kehittymään soittamisessa ja jo näin pian pystyn harjoittelemaan ihan oikeasti vaikeita kappaleita. Harjoittelenhan siis tätä nykyistäkin.

Olen oppinut viimeinkin hahmottamaan helpon ja vaikean eroa. En ole siinä vielä kovin hyvä (en erota aina oikeaa vasemmasta, mutta pianonsoitossa käsien erottelussa ei ole ongelmaa, sivuhuom. toim. huom.), mutta pianonsoitossa on helppoa ja vaikeaa soittamista. Neulominen esimerkiksi vie välillä enemmän aikaa ja välillä täytyy purkaa useamman kerran ennen kuin tulee hyvä, mutta en koe työlään olevan vaikean synonyymi. Paljon keskittymistä tai aikaa vaativa tehtävä ei ole vaikea. Yksinkertainen ei ole helppo eikä monimutkainen vaikea. Vaikeus on suhteellista ja siihen liittyy asteittaisuus. Ehkäpä pianokappaleissa jako aloittelijoiden soitettaviin ja edistyneiden kappaleisiin auttaa osoittamaan, mikä on helppoa ja mikä ei.

Mahdollisesti ehkä näyttää siltä, että soitonopettajani ei pidäkään minua aloittelijana. Karmivaa.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 25.3.2015 Kategoria/t: 99päivää, common rant

 

Avainsanat:

99 päivää kesään: päivä 30

Luin tänään Rain Mitchellin Joogasalin naiset -sarjan toisen kirjan Opetuksia. En ole lukenut ensimmäistä osaa, koska en ole lukenut viime vuosina juuri mitään kaunokirjallisuutta. Tämä on kansilehdessä luokiteltu chick litiksi eli siis kevyttä, hyvin kevyttä purtavaa. Joogateema sai minut tarttumaan tähän kirjaan. En ole missään tapauksessa vakavasti otettava joogaharrastaja, mutta kun kirjastossa oli laitettu tämä kirja helposti lainattavasti esille, kynnys lainaamiseen oli tuplasti matalampi.

Kirjassa on melkoinen määrä henkilöitä. En välittänyt tavasta, jolla muutaman sivun kappaleen jälkeen siirryttiin aivan toiselle puolelle Yhdysvaltoja jonkun toisen henkilön tarinaan. Eri henkilöiden tarinoiden vetäminen yhteen oli köykäisempi kuin mitä muistan varsinaisilta lukuvuosiltani ns. naistenkirjoissa yleensä olleen, ja lukemisen sijasta silmäilin kirjan loppupuolella, kun en jaksanut keskittyä turhan yksityiskohtaisesti kuvattuihin siirtymiin.

Lukemiseni kehittyy varmastikin vain lukemalla. Tällaiset kirjat sopivat hyvin välipalaksi ja lukeminen vain lukemisen ilosta on edelleen mukavaa. Jos kirja on hyvä, luen sen ahmimalla, jos keskinkertainen, voin ihan hyvin silmäillä osan, miksi tuhlaisin aikaa ja energiaa kolme tuntia kun voin saada kirjan loppuun kahdessa tunnissa vähän oikomalla joutavanpäiväisissä kohdissa? Jos jotain oleellista jää väliin kun taas alan lukea, voin aina selata taaksepäin.

 
1 kommentti

Kirjoittanut : 24.3.2015 Kategoria/t: 99päivää, kirjat 84.2

 

Avainsanat: ,

99 päivää kesään: päivä 29

rauta-aika Kesänodotussarjan ensimmäinen kuvallinen postaus! Aaltoja, aaltoja. Kesän odotus jatkuu hieman pitempään, kun aamulla maassa oli ohkainen kerros lunta, ja talvi oli yllättänyt autoilijat useammankin kerran. Kyllä olen tyytyväinen, että kesärenkaat ovat vielä siellä, mihin ne loppusyksystä vein.

Esittelyssä tänään Jone Nikulan kirjoittama Suomi-metallin historiikki. En tee kirja-arvostelua, koska en osaa, mutta sanon muutaman sanasen kuitenkin. Esimerkiksi sen, että ostaisin tämän kirjan kirjahyllyyni jos jossain näkisin. En ehkä ihan täydellä hinnalla, mutta muutamalla eurolla kuitenkin. Sanoisin myös, että kirjan ilmestymisvuonna 2002 Jone Nikula taisi oikeastikin olla tunnetumpi rock-toimittajana ja alan taka- sekä etupiruna kuin Idolsin tuomarina, mikä tekee kirjalle vain hyvää. Kustannustoimittajakin on tehnyt kirjalle hyvää, vaikka Nikulan nokkela sanankäyttö nostaakin välillä päätään.

Olen niin nuori, että olen jäänyt paitsi koko Suomi-metallin esihistoriasta ja varhaishistoriasta. Olisin solahtanut mukaan jo aiemmin, jos en olisi n. kymmenvuotiaana päättänyt, että suomalainen mikä tahansa musiikki on huonoa eikä kuuntelemisen arvoista. Missasin Stratovariuksen nousukiidon ja koko joukko tämän vuosituhannen metallimuusikoiden ensimmäisiä bändejä on aivan tuntemattomia.

Noh, pääsin kelkkaan vuosituhannen vaihteessa, joten muistan kun HIM oli hitti (vaikkei turhan mieleinen ole vieläkään) ja Nightwishin Euroviisukarsinta-esiintyminen jäi mieleen. Oceanborn on ensimmäinen ostamani metallisempi levy (ja muistan vieläkin, miten järkytyin kun laitoin sen ensimmäistä kertaa soimaan). Sentenced meni aivan ohi, vaikka Nikulan kirjan perusteella siihen pitäisi ilman muuta tutustua. On mahtavaa, että kirja osoittaa ettei Amorphis tai Mokoma ole syntynyt tyhjiössä, Mikko Karmila aloitti jo kauan sitten, Suburban Tribe ei ollut vahinko.

Kirjan huono puoli on sen julkaisuvuosi. Nykylukija tietää, että vuoden 2002 jälkeen useampikin bändeistä koki laidasta laitaan kaikenlaista myllerrystä. Milloin tulee osa kaksi?

 
 

Avainsanat: , ,

99 päivää kesään: päivä 28

Lehtimyyjä soitti minulle aiemmin kuluneella viikolla. Tarjosi Seiskaa. Oikein kysyi, että ”seiskattaako” johon vastasin lähes yhtä mielikuvituksellisella sanaleikillä ”ei”. Lehtimyyjät eivät soittele kovin usein, koska minulla on puhelinmarkkinointikielto ja yhteen lehtitaloon olen tehnyt kokonaisvaltaisen markkinointikiellon.

Tällä hetkellä suurin osa niistä lehdistä, joita meille tulee, on ns. jäsenlehtiä. Varta vasten olen tilannut vain paikallisen sanomalehden sunnuntainumeron, ja senkin tilauksen aion irtisanoa kesällä. Odottelen myös Koti ja keittiö -lehden numeroa, kun tilasin tuotelahjakylkiäisen vuoksi sitä pienen pätkän. Lisäksi nautiskelen Suuri Käsityö -lehden lahjatilauksesta vielä parin numeron verran.

Koiralehtiä tulee kolme. Tilasin Canistakin aiemmin, mutta en enää jaksanut syventyä sinänsä hyvään lehteen ja lopetin tilauksen.

Jäsenlehdet ovat pääasiallisesti laadukkaita. Tietysti on huolestuttavaa, että näin humanisti lukee ihan innolla Kiinteistölehteä, Taloustaitoa ja Moottoria, ja Skeptikkoa väliin. Ehkä olenkin siirtymässä ihmistieteistä pimeälle puolelle.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 22.3.2015 Kategoria/t: 99päivää, common rant

 

Avainsanat:

99 päivää kesään: päivä 27

Olen kotoisin maaseudulta. Olen kaupungistunut huomattavan hyvin ja nopeasti, enkä kaipaa maaseudulle asumaan. Pidän hyvin paljon siitä, että palvelut ovat lähellä, niitä on paljon ja niiden luo pääsee julkisillakin kulkuvälineillä, koska julkista liikennettä ylipäänsä on. Minulle sopii varsin hyvin, että lumityöt tarkoittavat ovenedustan ja auton harjaamista sekä autopaikan kolaamista. Kaupungissa kerrostalossa asuminen on sitä, että koko asunnon seinien ulkopuolinen elämä on ulkoistettu jollekulle muulle.

En haaveile muuttavani takaisin maaseudulle. Jos haluaisin muuttaa omakotitaloon, haluaisin muuttaa aivan kaupungin laidalle korkeintaan 15 kilometrin päähän keskustasta. Koira on ainoa syy, jonka vuoksi haluaisin ison pihan. En ole kiinnostunut puutarhanhoidosta enkä näe maaseudulla asumista mitenkään idyllisenä. Kesämökkeily on idylli.

Suomessahan ollaan menossa siihen suuntaan, että kaikkien pitäisi haluta asua kaupungissa, mieluiten Helsingissä. Tieverkosto saa rapautua ihan rauhassa. Julkinen liikenne ja kunnalliset palvelut lopetetaan vähin äänin (ei, se ei ole metelin pitämistä, että joku lehti tekee jutun siitä päätöksestä, jolla jokin asia taas lakkautettiin). HD-kanavia siirretään hiljaisuudessa 85 % väestöstä kattavasta kanavanipusta 60 % kattavaan kanavanippuun. Rautatiet on jaettu Helsingin lähiliikenteeseen ja muun maan kaukoliikenteeseen, arvaatteko kumpi on kalliimpaa? Asuminen on halpaa maaseudulla, jopa niin halpaa, että taloista ei pääse ilmaiseksikaan eroon. Loppuu kyläkauppa (kuka muistaakaan enää kauppa-autoja) ja posti pitäisi saada tuoda yhteispostilaatikkoon höpöhöpökauas asukkaista korkeintaan kerran viikossa, tai se pitäisi saada skannata (!) jossain isomman taajaman isommassa kaupassa ja lähettää sähköisesti ihmisille, jotka joutuvat kaukana asumisensa vuoksi maksamaan tolkuttomia hintoja nykymittapuulla hitaasta nettiyhteydestään.

Maalla asumisella on paikkansa sisuksissani kyllä. Ymmärrän täysin ihmisiä, jotka haluavat kaikesta ulkopuolisesta hankaloittamisesta huolimatta asua maaseudulla. Jos voisin asua maalla niin kuin kaupungissa, olisin kaikkein tyytyväisin keskellä ei-mitään kaiken läheisyydessä. Useamman ihmisen pitäisi muuttaa kaupungista maalle. Hyvin pitkälle kaupunkilaistuneet ihmiset kun eivät enää tajua maalla asumisesta mitään, ja ihan ilman mitään lähdeviittauksia ja perusteluita väitän, että maaseudulla asuvien elämää hankaloittavat päätökset tekevät kaupunkilaiset.

En pidä valosaasteesta, katupölystä, kovinkaan paljon ventovieraista ihmisistä mölyämässä ikkunani alla, jonkun kanssa peräkkäin ajamisesta, ohuista seinistä enkä kaikista järjestyssäännöistä.

Tämä postaus on jälleen kerran raakaversio ajatuksistani. Siskoni linkitti naamakirjassa linnunlaulukaraokeen, ja tajusin, että minulla on kaikesta maaseudulla asumisesta eniten ikävä linnunlaulua. Linnunlauluttomuuteen turtuu ja tottuu.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 21.3.2015 Kategoria/t: 99päivää, common rant

 

Avainsanat: