RSS

99 päivää kesään: päivä 16

10 Maa

Ajan kuluminen tuntuu viime aikoina nopeutuneen. Töissä aika kuluu hujauksessa ja pitää tarkkailla kelloa vain siksi, että käy syömässä lounasaikaan ja lähtee kotiin kotiinlähtöaikaan. Työmatkaan kuluva reilu tunti tuntuu lyhyemmältä kuin on. Myös vapaa-aika valuu käsistä vauhdilla, varsinkin kun työmatkoineen työssä käyntiin menee noin 10,5-11 tuntia.

Vapaa-ajaksi lasken sen ajan, joka alkaa työmatkan jälkeen ja päättyy nukkumaanmenoon. Jo työpaikan vaihto joulukuun alussa oli iso muutos, mutta vielä isompi muutos on se, joka on tapahtunut yleisessä olemisessani. En ole vieläkään mikään Maija Mehiläinen, kotini ei ole Avotakka-koti enkä käytä kaikkea aikaani tehokkaasti hyödyllisesti GTD-hengessä. En ole vieläkään päättänyt, pyrinkö superihmiseksi, haluanko muuttaa elämääni niin pitkälle, että muutan myös peruslaiskaa siivousvastaista itseäni?

Ehkä ajan kulumisen kokemukseen vaikuttaakin eniten se, että minun (tai lähestulkoon vain minun) määräysvallassani oleva aika on viitenä päivänä viikossa rajallisempi kuin aiemmin. Minun on mentävä nukkumaan viimeistään tiettyyn aikaan, jotta jaksan herätä toiseen tiettyyn aikaan. Yksi arki-ilta viikosta kuluu teoria- ja soittotunteihin. Ainakin yhtenä arki-iltana tulee käytyä ruokakaupassa. On hoidettava koira, soitettava pianoa ja tehtävä ruokaa sekä jonkun verran kotitöitä. Vielä 83 päivän ajan on kirjoitettava blogipostaus. Haluan ehtiä lukea muiden blogeja. Opiskelen työhön liittyvää 25 op:n opintokokonaisuutta töiden ohessa, joten sekin ottaa oman aikansa silloin tällöin. Youtube-joogaan/venyttelen/pilatesloin joka päivä, arkisin aamulla ennen töihin lähtöä ja viikonloppuisin jossain vaiheessa päivää. Nyt siitä voi jo kirjoittaa, koska olen tainnut tehdä jonkin videon tahdissa jumpan joka päivä kahden kuukauden ajan, varmaankin yhtenä tai kahtena päivänä on jäänyt välistä. Haluaisin neuloa, lukea kirjoja ja opetella ompelemaan, mutta en malta. On niin paljon kaikkea muuta tekemistä.

Ihan todellisuudessa kuitenkin lojun läppärin ääressä suurimman osan tästä vapaa-ajastani. Melkein kaikki tietokoneen ääressä vietetty aika on pois niistä asioista, joita haluaisin tehdä.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 10.3.2015 Kategoria/t: 99päivää, common rant

 

Avainsanat: ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: