RSS

Aihearkisto: weird rant

Mahdoton yhtälö

Blogissani seikkailevan pitkulaisen humanistin tilanne on se, että ei se ymmärrä tilastomatikasta enkä todennäköisyyslaskennasta mitään. Pohjana on lukion pitkä  matikka, eli olen joskus kuullut/nähnyt sellaisia sanoja kuin binomijakauma ja kertymäfunktio ja lineaarinen. En ole opiskeluaikoinani enkä töissäni tarvinut pitkää matikkaa mihinkään, joten vähäinenkin joskus haalimani osaaminen on täysin unohtunut, eikä missään tapauksessa ”tule selkärangasta”.

Suoritin syksyllä Helsingin avoimen yliopiston kurssin Johdatus yhteiskuntatilastotieteeseen 1, jonka päätarkoitus oli opettaa että on termejä ja käsitteitä ja selityksiä, ja että mistä puhutaan, kun puhutaan siitä ja tästä. Semmoisia kursseja minä ymmärrän. Äsken tein saman kurssin kakkososan tentin, ja kakkososan kurssilla piti ymmärtää termien lisäksi matematiikkaa ja osata laskea laskukoneella, excelillä tai jollakin hienolla tilastotieteellisellä ohjelmalla erinäköisiä kolikonheitto- ja väärävastausjuttuja. Laskemisen jälkeen olisi pitänyt vieläpä osata tulkita tuloksia!

Kyllä ei. Kakkososan kurssimateriaalia opiskellehkoissani (kehitin tämmöisen muodon kuvaamaan opiskelua, joka ei ole opiskelevinaan olemista, vaikka lopputulos antaa ymmärtää niin) ja harjoitustehtäviä tehdessäni jo tuntui siltä, että olen vahvasti epämukavuusalueella, ja kun olin rämpinyt matskun ja harkat läpi kerran, kävin niitä läpi toisen kerran, ja tuntui, etten vieläkään ymmärrä. Harjoitustehtäviin oli useimpiin hyvät vastaukset, mutta niihin epäselvimpiin vastaus oli Big Bang Theorya siteeraten ”honey, I know you think you’re explaining yourself, but you’re really NOT.” On asioita, jotka eivät mene kaaliin sillä, että niitä jankkaa ja yrittää kovasti ymmärtää siellä epämukavuusalueella, kun on täysin harjaantumaton tämänkaltaiseen ajatustoimintaan.

Tentti on mahdollista uusia elokuussa ja syyskuussa, mutta taidan jatkaa tilastotieteilijyyteen valmistautumista jollain toisella peruskurssilla. Näistä nykyajan monivalintaverkkotenteistä kun on omien muistiinpanojen perusteella saatavissa hyvä tulos, vaikka ei olisi kysyttäviä asioita saati omia vastauksiaan ymmärtänytkään.

Too long, don’t read: opiskelehkon vapaaehtoisesti ilman varsinaista tarkoitusta tilastotiedettä. Hulluja on moneen lähtöön, ja tässä tapauksessa huvitkaan eivät ole turhan halvat.

Ja on muuten jännä, että vaikken ole humanistikoulutukseni mukaisia töitä tehnyt päivääkään, lajittelen silti itseni humanistiksi. Identiteettikriisin paikka?

 

Mainokset
 
1 kommentti

Kirjoittanut : 6.6.2018 Kategoria/t: opiskelu, weird rant

 

Avainsanat: , , , ,

Kotiruokala

Olen viime aikoina törmännyt mediassa ja työpaikkani kahvihuoneessa (ja muuallakin) ajatukseen siitä, että ruoan tekeminen itse on poikkeava voimainponnistuksen ja taidon osoitus: kylläpä mä olen reipas! Ja ”kaikilla ei ole mahdollisuutta elää kotiruoan varassa.” On alkanut tuntua siltä, että Lintu onkin Outolintu, ja kuvan palsternakkaperusteista kasvissosekeittoa värkätessäni alkoi ajatuksia tulla ihan postaukseksi asti.

Linnun palsternakkasosekeittoon tuli muihin aineksiin verrattuna eniten palsternakkaa, kaksi porkkanaa, eiliseltä ruoalta ylimääräisiksi jääneet kuoritut raa’at perunat, kaappiin unohtunut nahistunut omena, purkki kuohukermaa, kasvisliemikuutio, pikkuisen suolaa, cayennepippuria ja currya. Päälle murustelin yhden hapankorpun. Halpa kaapintyhjennysjämäruoka syödään talouden kivoimmasta puhtaana olevasta kulhosta. Sitä paitsi palsternakka on ihan tosi hyvää since 2017.

In a galaxy far far away in solukämpän keittiö: Opiskelijabudjettiin ruoan tekeminen itse sopi tosi hyvin, enkä ollut siihenkään saakka syönyt eineksiä, roiskeläppäpitsaa en varmaan kertaakaan. Lapsuudenkodissani puolivalmistekin tarkoitti pakastevihanneksia, ja ne btw kyllä lasketaan ruoan tekemiseksi itse. Olin osallistunut ruoanlaittoon jo aika nuoresta saakka (eli kotitaloustunnilla seiskaluokalla ei tullut mitään uutta), mutta en silti oikein osannut laittaa muuta kuin jauhelihakastiketta ja perunoita, kun lähdin opiskelemaan. Joku mielenhärö kumminkin opiskelijaminään iski ja opettelin tekemään itse uusia ruokia. Selasin netistä reseptejä ja jos kuulosti yhtään siltä, että voisi olla hyvää, niin tein. Niitä peruja on esimerkiksi Valion resepti  possua mangosalsassa, joka on repertuaarissani edelleen. Makumaailmani on kehittynyt, mutten vieläkään syö enkä kokkaa merenelävistä muuta kuin kalaa, ja sipulin jätän aina pois, ellen taas kerran yritä opetella sietämään sitä.

En ole kokkailuissani kovinkaan tarkka, tykkään käyttää sähköllä toimivia apuvälineitä ja riittävästi kulhoja, syntini on liian pienellä leikkuulaudalla liian pienessä tilassa nyhertäminen. Esillepano kiinnostaa harvoin jos ikinä, ja ruokani päätarkoitus on maistua syötävältä ja mielellään suht samalta seuraavana päivänä lämmitettynä. Vihanneskuutioni eivät ole tasakokoisia enkä juuri koskaan yritäkään saada tasaista jälkeä. Minusta ei olisi telkkarin kokkiohjelmiin eikä varsinkaan kilpailuhenkiseen realityyn. Oion resepteissä jos tarvitsee, jätän ainesosia pois tai korvaan ne kokonaan toisilla, ruoan kypsyysasteen määrittelee useammin haarukkatuntuma kuin kello.

En minäkään tee ruokaa joka päivä, koska neljän hengen annoksesta tulee meidän kahden hengen taloudessa 4,5 annosta, rääppeitä syödään aina välillä. Ja joskus ei kerta kaikkiaan iske, ja silloin pitää koota ruoka-annos kotona siitä, mitä on, vaikka samalla vaivalla sitä tietenkin väkertäisi ”oikeaa” ruokaa. Jos ei iske ja seuraavana päivänä on työpäivä, minulla on käytännössä aina mahdollisuus syödä työpaikkaruokalassa, miehelläni sen sijaan vuorotyöläisenä aina ei, joten silloin mikroateriat ja kauppojen meille sopivat aukioloajat ovat hieno keksintö.

Toisessa kuvassa on kanapastani perusainekset: jotain makaroneja, jotain kermaa tai sen kaltaista, jotain kanaa, joku paprika. Lisäksi tulee mausteita sen mukaan, onko kana marinoitu valmiiksi vai pitääkö itse tehdä kaikki. Harvoin mikään makuelämys, mutta takuuvarma mahantäyttäjä, ja tosi vaikea saada epäonnistumaan.

Meillä syödään paremmin silloin, kun jaksan suunnitella ruokalistan ja kauppalistan. Suunnittelemisesta saan reippauspisteitä. Erityismaininnan reippaudesta saan, jos suunnittelen tulevan viikon ruoat kerralla (4-6 eri ruokaa! hrrr) ja vielä supererikoismaininnan siitä hyvästä, jos perustan suunnitelmani siihen, mitä kaapeista ennestään löytyy. Minä nimittäin en ole reipas, kun teen itse ruokaa. Syöminen on pakollista, ja kun on jo vuosia syönyt pääasiassa itse tekemäänsä ruokaa, ei sitä oikein osaakaan miettiä, että on muunkinlaista ruokailutottumusta.

Pakollisena mielensäpahoittajien lauhdutuskommenttina: se on ihan ok, ettei tee aina/koskaan ruokaa itse. Sitä varten kaupoissa on hyllymetreittäin eri asteista valmista ruokaa, että jokainen varmasti saa jotakin sapuskaa sieltä mahaansa asti. Joillain kuulemma on puoliso, joka kokkaa 😛 Mutta siis palataksemme minuun, joka kuitenkin olen tämän blogin päähenkilö… niin minä olen reipas, jos imuroin tai teen jotain muuta, mihin pitää erikseen ruveta joskus harvoin, niin kuin vaikka kerran viikossa.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 13.5.2018 Kategoria/t: common rant, ruokakuvat, weird rant

 

Avainsanat: ,

Maaliskuu hunningolla

Hirmu hyvää päästäistä kaikille!

Maaliskuussa ei vietetty minkäänlaista haastetta, koska kuten viimeksi kerroin, olen käyttänyt höpsöilyenergiani neulomiseen. Työn neulomisosuus on valmis ja viimeistelyjen jälkeen toivon esitteleväni työn täälläkin, jos siitä tuli yhtään mitään. Koko maaliskuu meni, vain vihonviimeistelyt jäävät huomiselle eli huhtikuun puolelle.

Ruoka-asioissa valitettavasti mentiin lähestulkoon normimeiningillä, joka siis tarkoittaa sitä, että muka-säästää ruokakaupassa ja tietää, että pitäisi suunnitella ostoslista ja ruokalista ja kaupassakäyntipäivät ja ELÄMÄ. Nih kerta muuten ei ole hyvä ihminen. Tunnontuskia siis on, varsinkin kun autoa hoidettiin vielä yhdellä viisisataisella viime kuun tonnin lisäksi, mutta oli siitä kyllä puolet määräaikaishuoltoakin. Josko sillä taas ajelisi…

Ruokakauppariville meni niin paljon rahaa, etten edes kehtaa kertoa (402,17 e, mutta ette lukeneet sitä tästä blogista). Mystisesti myös työpaikkaruokailueväskategoria kasvoi tolkuttomasti, vaikka kotiin kannettiin mukamas hirveä määrä syötävää. Eihän tässä ole mitään järkeä! Ainoa rivi, joka viitsi käyttäytyä, oli ravintola/kahvila-rivi, jonka lopputulos on säälliset 16,55 e.

Tekee mieli puolustella ruokakaupparivin pullistelua, joten puolustelen. En väitä, että esittämäni seikat olisivat mitenkään hyviä tai edes syitä, lähinnä taitavat korostaa tilanteen kehnoutta:

  • sähköhammasharjan vaihtopäitä Mammuttimarkkinoilta 20 e
  • jäätelöitä sekä tarjouksesta että ilman ainakin 15 e
  • keltaisia tulppaaneja (ainoa itse hankittu pääsiäissisustuselementti tänä vuonna!) 7,90 e
  • luulin, että näitä epätavallisia kustannuksia olisi enemmän, mutta näyttää siltä, ettei olekaan
  • ja karkkiin kulutettua summaa en seuraa erikseen, koska totuus on julma.

Vielä on pari vapaapäivää jäljellä näitä pääsiäispyhiä, jälkikäteen voimme sitten todeta, käytinkö aikaani ruoka-asioiden suunnittelemiseen vaiko en.

 
1 kommentti

Kirjoittanut : 31.3.2018 Kategoria/t: budjetti, Ei kategoriaa, käsityöt, ostostelu, weird rant

 

Avainsanat:

Ohjelmien väliin jäävän tilan täytettä

Tämä blogipostaus on amatöörimäinen, puolivillainen analyysi Ylen Perjantai-sarjan jaksosta Kuka on köyhä? eikä tämä luultavasti ole toivomasi hakutulos, sinä senkin mahdollinen satunnainen guuglaaja. Koska joudun nimeltä mainitsemaan ohjelmassa esiintyneitä henkilöitä, saatan aiheuttaa toivomatonta vierailijavirtaa. (Menkää pois!) Oikeasti tämä blogi käsittelee maidon ostamista automarketista ja normaaliin lähetykseen palataan heti huomenna.

Kymysyksessähän on keskusteluohjelma, jossa on joku perimmäinen tarkoitus, jota en tiedä. Törmäsin tämänviikkoiseen jaksoon Facebook-uutisvirrassani, ja se herätti niin paljon ajatuksia, että otan tarpeettomia kevytriskejä ja lajittelen ajatuksiani näin julkisesti. Ohjelman asetelma oli erikoinen, vaikka sen enempiä miettimättä se menee läpi kuin väärä viidentuhannen ruplan seteli. Ohjelman tarkoitus jäi epäselväksi. Toimittajat eivät vetäneet ohjelmaa lopuksi yhtään yhteen ollenkaan.

Toimittajina olivat toimittajanainen ja ulkomaalaisennimisenkuuloinen toimittajamies, jolla oli tumma kihara tukka. Vieraana entinen perus-, nykyinen sininen suomalainen kansanedustaja Tiina Elovaara, äveriäs Kyösti Kakkonen, köyhyystutkija/poliitikko Maria Ohisalo sekä köyhä masentunut yksinhuoltajanainen Tinna ja köyhä masentunut pitkäaikaistyötön koiranomistajanainen Tarja.

  1. Rikkaita edusti Kyösti Kakkonen yksin. Hänen ulosantinsa oli huono ja hän punasteli kuvauslamppujen loisteessa ja kadehti köyhältä koiranomistajanaiselta tämän koiraa, koska hän on käyttänyt aikansa rahan tienaamiseen ja kertoi, että hän ei ole rikas, koska rikkaampiakin on. Yle onnistui vastakkainasettelussa vain puoliksi niin hyvin kuin kahden ääripään välillä on mahdollista onnistua 53 minuutissa, eli ei lähellekään.
  2. Kakkonen oli joko tarkoituksellisen huonosti briiffattu, tai sitten hän oli oma itsensä, en tunne tapausta tarkemmin. Sanottakoon, että Kakkonen ei ole poliitikko, ja se kävi tuskallisen selväksi. Olen monestakin asiasta hänen kanssaan samaa mieltä, mutta keskustelu ja konteksti on eivät nyt täsmänneet ollenkaan.
  3. Köyhiä edusti kaksi naista, joiden köyhyyteen vaikuttanut sairaus tuotiin ilmi, mutta sivuutettiin kokonaan. Yksi hyvinvointiyhteiskunnan suurimmista ongelmista on se, että sairastuminen ja varsinkin siitä johtuva työkyvyttömyys sivuutetaan kokonaan.
  4. Köyhiä ryhmänä edustaneista toinen on bloggaaja ja toinen on ollut mukana politiikassa, joten kumpikin oli alleviivatusti kykenevä ilmaisemaan ajatuksiaan televisioon sopivalla tavalla. Hitaat aplodit Ylelle siitä, että olivat kaivaneet edes jollain tavalla stereotypioita rikkovia hahmoja ohjelmaansa… ei kun.
  5. Tiina Elovaara edusti täysin keksittyä väliluokkaa, eli entistä köyhää, joka nyt tienaa ihan hulluna rahaa kansanedustajana. Onneksi hänet kuitenkin ohjelman alkuesittelyssä tituleerattiin ”eliittiin nousseeksi.” Hänellä oli todella pahoja vaikeuksia katsoa puhuessaan toimittajamiehen silmiin päinkään. Koska Maria Ohisalo on myös poliitikko, ei Elovaaran ollut todellista tarvetta olla mukana ohjelmassa.
  6. Päinvastoin kuin Elovaara ja Kakkonen, ”köyhät naiset” edustivat todellisuudessa kumpikin vain itseään, sillä siinä, missä kaikkia muita haastateltiin pääasiassa viiteryhmänsä edustajina, näille kahdelle naiselle annettiin ääni vain kun he puhuivat omakohtaisesta kokemuksestaan.
  7. Maria Ohisalo oli jälleen kerran loistava, olisipa mariaohisaloja enemmän. Hän on erinomaisen hyvä televisiossa, ja on jo vahvasti syrjäyttämässä Heikki Hiilamon tutkimusalansa ”päivystävänä dosenttina”. Tutkijan ominaisuudessaan miellyttävää kuunneltavaa, harkittuja lausuntoja ja ohjat käsissä. Poliitikkona kuitenkin näiden lisäksi vain tavallinen poliitikko.
  8. Lisäksi ohjelmassa oli erikoinen, irrallisen tuntuinen insertti nuoresta vapaaehtoistyöntekijästä, jonka puhe oli tekstitetty, vaikka se oli ihan ymmärrettävää suomea.

Mitä Yle tällä halusi oikein sanoa? ”Olkaa hyvä, keskustelkaa, meiltä loppui nyt aika?” Eikö verovaroista taatulla rahoituksella oikeasti saa tehtyä perusteellisesti taustoitettua dokumenttia toimittajatyönä? Miksen saa kiinni siitä, mikä tässä oikein mättää?

Koska postaus on jo tällaisenaan hyvin pitkä, tyydyn heittämään lopuksi pari linkkiä muihin lähteisiin, jotka saattavat liittyä ylläoleviin ajatuksiini tai olla liittymättä. Linkkientakuisista teksteistä en ota mitään vastuuta.

Onnentongintaa-dyykkausblogi. Onni Tonkija oli viime viikon Perjantai-dokkarin aiheena.

Ylellä Juha Siltalan kolumni: Miksi aktivointimalli aktivoi vastustamaan? ”Koulutetuimmatkaan työntekijät eivät näemmä enää usko kunnollisuutensa suojaavan heitä itseään ikuisesti putoamiselta.”

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 27.1.2018 Kategoria/t: lisää luettavaa, weird rant

 

Avainsanat: , ,

Loppusuoralla

Koska kuukautta on jäljellä kuusi kokonaista päivää, on aiheellista tiivistää postaustahtia. Vieläkään ei ole kaikki pilalla, sillä ruokakauppabudjetista on jäljellä 5,50 e. Olen käynyt kahdesti kaupassa ja yhteensä kantanut kotiin 11 banaania, yhdeksän appelsiinia ja kaksi litraa maitoa. En itse asiassa enää muistakaan, miten olen jaksanut kantaa 30 euron edestä ruokaa autolta sisälle kerralla.

Ruokalistalla on tähän mennessä ollut vain tonnikalavuoka, josta on syöty kolme päivää, ja ruispuolukkapuuro. Viikonlopulta jäi kanakastiketta ja makaroneja, siitä riitti maanantaina evääksi.

Katsantokantani vinksahti ihan ihmeelliseksi. Vaikka budjettirajoite on siinä mielessä pelkästään teoreettinen, että sen voi ylittää ilman että laskut jäävät maksamatta, olen lukenut ruokakauppojen tarjouksia nyt ihan eri otteella kuin aikaisemmin (lähinnä hedelmätarjousten toivossa). Rahaahan on ”käytettävissä” vähän päälle viisi euroa, joten tarjousjäätelöä kolme pakettia kympillä kuulostaa ihan naurettavalta. Viidellä eurolla saa viisi euron arvoista juttua, tai kymmenen puoli euroa maksavaa juttua. Jos juttujen pitää riittää vielä kuusi päivää, jäätelön ostaminen ei tule kysymykseenkään. Kenelle näitä mainoksia oikein tehdään? Siis ostaako joku kaupasta ihan mitä vain mielihalujensa vallassa??!!!1!!

Tämä budjettipelleily (kaikella rakkaudella) johti tosi nopeasti siihen, että en voinut ostaa ruokaa tarjouksesta varalle kaappiin. Ideahan siis oli, että kaapit tyhjenisivät.  Aikaisemmin olen ostanut tarjouksesta nimenomaan varalle, ja sen päälle vielä tavalliset syömiset. Tässä kuussa kumminkin lähdin rallatellen ruokaostoksille, suunnittelin absoluuttisesti ruokalistaa, ja alkukuun musikaalisuuden ansiosta kauppalistalla on 31.1. saakka pelkästään noin euron kilolta maksavia hedelmiä ja maitoa. Lykkään tiettyjä ruokahankintoja helmikuulle, mutta en paljasta niitä tietenkään nyt, pitää olla jännitystä! Eihän tässä ole yhtään mitään järkeä, siis siinä, että tällä viikolla en muka voi ostaa sesongin ei-appelsiini-sitrushedelmiä, mutta ensi viikolla voin. Vai voinko? Se ja toinenkin paljastus tulossa pian. Sama kanava, eri aika. Be there or be scared.

 

Avainsanat: , , ,

99 päivää kesään: päivä 44 (10 sakkokierrosta)

En saa mitään kirjoitettua. En saa mitään soitettua. En saa kuunneltua saman artistin tai esittäjän kappaleita peräkkäin. En saa enää ajettua autolla yhdellä tankillisella niin paljon kuin talvinopeuksilla sain. En tiedä, miksi dieselin hinta pompsahtaa aina keskiviikkoisin. En tiedä, miksi Rimi näyttää kuuntelevan Apocalypticaa, se kääntelee päätään ja korviaan ja kuulostelee. En käsitä, miten lyhyt työviikko tuntuu yhtä pitkältä kuin tavallinen viisipäiväinen. En saa laitettua ruokaa. En saa pestyä ikkunoita.

Kaikki mulle heti nyt. Tapahtukoon maailma, minä istun sohvalla ja kuuntelen musiikkia.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 8.4.2015 Kategoria/t: 99päivää, weird rant

 

Avainsanat:

99 päivää kesään: päivä 43 (10 sakkokierrosta)

Yleisö on erityinen sana. Yksikkömuodossa on monta ihmistä, muttei tiedä kuinka monta, ja periaatteessa voi olla vain yksi. Yleisön painostuksesta siis palaan suunnittelemattoman tauon jälkeen kirjoittamisen pariin. Kymmenen päivää sitten iski selittämätön tarve olla kirjoittamatta, joten en kirjoittanut. Saatan kirjoittaa sakkokierrokset sitten, kun on kesä.

Taukoni aikana kevättalvi on edennyt kevääseen. Naamakirjassa läsnä olevat ihmiset, jotka eivät kuitenkaan ole läsnä, eivätkä yleisöä, ovat paikoitellen jakaneet seinällään kuvan leskenlehdestä, joka paistaa risukasaan. Odotan kevään etenemistä kevätkesään, koska luonnon herääminen on rumaa katsottavaa. Joka paikassa on märkää, ruskeaa, mutaista, kuollutta ruohoa, paljaita puunoksia. Minulle sopii kevät aamupalalla, kun se on jo päässyt sängystä ylös.

En suurin odotuksin odottanut Pop’n’Roll-ohjelmalta mitään, mutta se on yllättänyt minut oikealta etuviistosta. Vakiokasvot nyt ovat mukahauskuudessaan kuluneita, enkä tiedä miksi musiikkiohjelmassa vain yksi kolmesta vakiosoturista on tunnistettava muusikko. Enihuu. Ohjelmassa tunnistetaan biisejä, ja pari tehtävää on lähestulkoon uniikkeja (mikä tarkoittaa, etteivät ne ole: uniikilla ei ole asteita), nimittäin Sanaparantola, jossa kirjoitetaan biisi tietystä näkökulmasta uusiksi, ja biisintunnistuskatsaus, jossa milloin tunnistetaan rumpuintroista, yleisön laulusta tai räpin runonlausunnasta kappaleita. Tehtävät ovat nykytelevisiolle poikkeuksellisesti ihan kuin kunnolla tehtyjä ja niissä on jopa ideaa.

Toinen musiikkiaiheinen linkki.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 7.4.2015 Kategoria/t: 99päivää, weird rant

 

Avainsanat: , , ,