RSS

Avainsana-arkisto: musiikki

99 päivää kesään: päivä 44 (10 sakkokierrosta)

En saa mitään kirjoitettua. En saa mitään soitettua. En saa kuunneltua saman artistin tai esittäjän kappaleita peräkkäin. En saa enää ajettua autolla yhdellä tankillisella niin paljon kuin talvinopeuksilla sain. En tiedä, miksi dieselin hinta pompsahtaa aina keskiviikkoisin. En tiedä, miksi Rimi näyttää kuuntelevan Apocalypticaa, se kääntelee päätään ja korviaan ja kuulostelee. En käsitä, miten lyhyt työviikko tuntuu yhtä pitkältä kuin tavallinen viisipäiväinen. En saa laitettua ruokaa. En saa pestyä ikkunoita.

Kaikki mulle heti nyt. Tapahtukoon maailma, minä istun sohvalla ja kuuntelen musiikkia.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 8.4.2015 Kategoria/t: 99päivää, weird rant

 

Avainsanat:

99 päivää kesään: päivä 43 (10 sakkokierrosta)

Yleisö on erityinen sana. Yksikkömuodossa on monta ihmistä, muttei tiedä kuinka monta, ja periaatteessa voi olla vain yksi. Yleisön painostuksesta siis palaan suunnittelemattoman tauon jälkeen kirjoittamisen pariin. Kymmenen päivää sitten iski selittämätön tarve olla kirjoittamatta, joten en kirjoittanut. Saatan kirjoittaa sakkokierrokset sitten, kun on kesä.

Taukoni aikana kevättalvi on edennyt kevääseen. Naamakirjassa läsnä olevat ihmiset, jotka eivät kuitenkaan ole läsnä, eivätkä yleisöä, ovat paikoitellen jakaneet seinällään kuvan leskenlehdestä, joka paistaa risukasaan. Odotan kevään etenemistä kevätkesään, koska luonnon herääminen on rumaa katsottavaa. Joka paikassa on märkää, ruskeaa, mutaista, kuollutta ruohoa, paljaita puunoksia. Minulle sopii kevät aamupalalla, kun se on jo päässyt sängystä ylös.

En suurin odotuksin odottanut Pop’n’Roll-ohjelmalta mitään, mutta se on yllättänyt minut oikealta etuviistosta. Vakiokasvot nyt ovat mukahauskuudessaan kuluneita, enkä tiedä miksi musiikkiohjelmassa vain yksi kolmesta vakiosoturista on tunnistettava muusikko. Enihuu. Ohjelmassa tunnistetaan biisejä, ja pari tehtävää on lähestulkoon uniikkeja (mikä tarkoittaa, etteivät ne ole: uniikilla ei ole asteita), nimittäin Sanaparantola, jossa kirjoitetaan biisi tietystä näkökulmasta uusiksi, ja biisintunnistuskatsaus, jossa milloin tunnistetaan rumpuintroista, yleisön laulusta tai räpin runonlausunnasta kappaleita. Tehtävät ovat nykytelevisiolle poikkeuksellisesti ihan kuin kunnolla tehtyjä ja niissä on jopa ideaa.

Toinen musiikkiaiheinen linkki.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 7.4.2015 Kategoria/t: 99päivää, weird rant

 

Avainsanat: , , ,

99 päivää kesään: päivä 31

Tänään oli pianotunti. Sanoin opettajalle, että olen ihan jumissa vaikeamman kappaleen kanssa, ja jälleen kerran sain pari pientä toimivaa harjoitusta, jotka auttavat minua eteenpäin. Mieletöntä. Pelkään sitä hetkeä, kun joskus joudun joskus vaihtamaan soitonopettajaa.

Soitonopettajallani on myös näkemystä siitä, millaisia kappaleita voisin soittaa. Hänen näkemyksensä ovat hyvin imartelevia siihen nähden, millainen kuva minulla itsestäni soittajana on. En osaa ottaa vastaan kohteliaisuuksia enkä imarteluja, mutta yritän uskaltaa hyväksyä sen, että kykenen kehittymään soittamisessa ja jo näin pian pystyn harjoittelemaan ihan oikeasti vaikeita kappaleita. Harjoittelenhan siis tätä nykyistäkin.

Olen oppinut viimeinkin hahmottamaan helpon ja vaikean eroa. En ole siinä vielä kovin hyvä (en erota aina oikeaa vasemmasta, mutta pianonsoitossa käsien erottelussa ei ole ongelmaa, sivuhuom. toim. huom.), mutta pianonsoitossa on helppoa ja vaikeaa soittamista. Neulominen esimerkiksi vie välillä enemmän aikaa ja välillä täytyy purkaa useamman kerran ennen kuin tulee hyvä, mutta en koe työlään olevan vaikean synonyymi. Paljon keskittymistä tai aikaa vaativa tehtävä ei ole vaikea. Yksinkertainen ei ole helppo eikä monimutkainen vaikea. Vaikeus on suhteellista ja siihen liittyy asteittaisuus. Ehkäpä pianokappaleissa jako aloittelijoiden soitettaviin ja edistyneiden kappaleisiin auttaa osoittamaan, mikä on helppoa ja mikä ei.

Mahdollisesti ehkä näyttää siltä, että soitonopettajani ei pidäkään minua aloittelijana. Karmivaa.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 25.3.2015 Kategoria/t: 99päivää, common rant

 

Avainsanat:

99 päivää kesään: päivä 29

rauta-aika Kesänodotussarjan ensimmäinen kuvallinen postaus! Aaltoja, aaltoja. Kesän odotus jatkuu hieman pitempään, kun aamulla maassa oli ohkainen kerros lunta, ja talvi oli yllättänyt autoilijat useammankin kerran. Kyllä olen tyytyväinen, että kesärenkaat ovat vielä siellä, mihin ne loppusyksystä vein.

Esittelyssä tänään Jone Nikulan kirjoittama Suomi-metallin historiikki. En tee kirja-arvostelua, koska en osaa, mutta sanon muutaman sanasen kuitenkin. Esimerkiksi sen, että ostaisin tämän kirjan kirjahyllyyni jos jossain näkisin. En ehkä ihan täydellä hinnalla, mutta muutamalla eurolla kuitenkin. Sanoisin myös, että kirjan ilmestymisvuonna 2002 Jone Nikula taisi oikeastikin olla tunnetumpi rock-toimittajana ja alan taka- sekä etupiruna kuin Idolsin tuomarina, mikä tekee kirjalle vain hyvää. Kustannustoimittajakin on tehnyt kirjalle hyvää, vaikka Nikulan nokkela sanankäyttö nostaakin välillä päätään.

Olen niin nuori, että olen jäänyt paitsi koko Suomi-metallin esihistoriasta ja varhaishistoriasta. Olisin solahtanut mukaan jo aiemmin, jos en olisi n. kymmenvuotiaana päättänyt, että suomalainen mikä tahansa musiikki on huonoa eikä kuuntelemisen arvoista. Missasin Stratovariuksen nousukiidon ja koko joukko tämän vuosituhannen metallimuusikoiden ensimmäisiä bändejä on aivan tuntemattomia.

Noh, pääsin kelkkaan vuosituhannen vaihteessa, joten muistan kun HIM oli hitti (vaikkei turhan mieleinen ole vieläkään) ja Nightwishin Euroviisukarsinta-esiintyminen jäi mieleen. Oceanborn on ensimmäinen ostamani metallisempi levy (ja muistan vieläkin, miten järkytyin kun laitoin sen ensimmäistä kertaa soimaan). Sentenced meni aivan ohi, vaikka Nikulan kirjan perusteella siihen pitäisi ilman muuta tutustua. On mahtavaa, että kirja osoittaa ettei Amorphis tai Mokoma ole syntynyt tyhjiössä, Mikko Karmila aloitti jo kauan sitten, Suburban Tribe ei ollut vahinko.

Kirjan huono puoli on sen julkaisuvuosi. Nykylukija tietää, että vuoden 2002 jälkeen useampikin bändeistä koki laidasta laitaan kaikenlaista myllerrystä. Milloin tulee osa kaksi?

 
 

Avainsanat: , ,

99 päivää kesään: päivä 24

Tänään pianotunnilla ei mennyt hyvin. Viime viikollakaan ei mennyt. Normaalisti olen ollut hyvällä mielellä ja nauttinut soittamisesta. Tajusin lopulta, että olen turhautunut nyt soitettavaan pianokappaleeseen. Se on selvästi vaikeampi kuin mitä olen tähän asti tunneilla soittanut, se on eri aikakaudelta ja säveltäjä on erityyppinen. Aloitin kappaleen parissa jo loppusyksyssä ja vasta nyt on vähitellen alkanut tuntua siltä, että pystyn joskus soittamaan sen.

Haluaisin osata kaiken heti tai viimeistään vähäisen harjoittelun jälkeen. Pärjään itseni kanssa jos teen virheitä niin että tiedän niistä jälkeenpäin, koska silloin tiedän oppineeni. Sanoin kai jo parikymmentä päivää sitten, että en osaa harjoitella, ja pianonsoitto pakottaa minut kohtaamaan oman oppimistapani rajallisuuden. Toivon, että saan niitä rajoja levitettyä.

Turhaudun siihen, että en koe oppivani. Viime viikolla ajattelin, että olen saanut jotain järkeä soittamiseeni, mutta pianotunnin jälkeen oli toivoton olo. Tällä viikolla en ollut kappaleesta kovinkaan varma, ja olen entistä turhautuneempi pianotunnin jälkeen. Minulle luontaisin suhtautuminen turhautumiseen on lopettaa koko homma, jättää siihen ja ehkä mahdollisesti palata asiaan joskus toiste, jos sillä on jollekulle muulle kuin minulle jotain väliä.

Bachin inventio kasia soitin kuusi kuukautta, enkä harjoitellut sitä mitenkään järjestelmällisesti tai säännöllisesti. Sain siitä lopulta sellaisen, että voin jopa sanoa osaavani sen. Nyt tätä kappaletta olen harjoitellut ehkä viisi kuukautta, joista vasta puolet suht säännöllisesti, paljon järjestelmällisemmin kuin Bachia. Muistan, että viime heinäkuussa turhauduin samalla tavalla Bachiin. Pääsin siitä eteenpäin, koska minulla on onneksi hyvä soitonopettaja, joka jostain kumman syystä jokaisella pianotunnilla puuttuu ihan eri asiaan (eli siis soittamiseni muuttuu jollei jopa kehity). Pääsen varmasti eteenpäin tässäkin kappaleessa, vaikka tällä hetkellä en usko siihen itse lainkaan.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 18.3.2015 Kategoria/t: 99päivää, common rant

 

Avainsanat:

99 päivää kesään: päivä 19

Yritin alkaa käyttää työmatkat hyödyllisesti kuuntelemalla äänikirjaa. Muutaman tunnin jälkeen totesin, että ei onnistu, alkaa väsyttää liikaa. En ajamiselta saa keskityttyä riittävästi kuuntelemaan kertojan ääntä, joten äänikirjasta tulee monotonista taustahälinää. Radio tai musiikki-cd on minun valintani.

Kotimatkalla en kauhean usein jaksa kuunnella radiota, en oikein tiedä miksi. Ehkäpä Radio Rockin iltapäivien musiikki vain on liian kevyttä. Tällä viikolla kuitenkin jännitin rock-tietäjä-visan lopputulosta ihan ilman mitään syytä, ja vaihdoin cd:n puolelle vasta visan jälkeen.

Työmatka-aamuni vietän tavallisesti Radio Rockin taajuudella. Heikelä Korporaation huono puoli on se, että tuore lähetys alkaa vasta seitsemältä, mutta onneksi hyviä puolia on riittävästi. Eräänäkin aamuna soittivat saman työmatkan aikana Stratoa, Nightwishia, Sonataa  ja vielä jonkin lisähyvänbändin hyvänbiisin. Tänään keskustelivat Björn Wahlroosin uudesta kirjasta ja ajanlaskusta,  ja puhuivat vieläpä ihan fiksuja.

Radiokanavien aamushow’t ovat kyllä hyvä keksintö. Kanavia on niin paljon, että kaikille varmasti löytyy mieleistä seuraa heräämisprosessin ajaksi.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 13.3.2015 Kategoria/t: 99päivää, common rant

 

Avainsanat: , ,

99 päivää kesään: päivä 5

Pitkiä työmatkoja ja pianonsoittoa yhdistää yksi asia: oikea jalka. Ja kun oikea jalka tahtoo tuntua epämiellyttävältä kiinni muussa vartalossa, on kaksi hyvää keksintöä: Bachin inventiot 1 ja 8 sekä vakionopeudensäädin. Pianossa sitä kutsutaan metronomiksi, mutta se ei liity tähän.

Oikean jalanhan ei varsinaisesti pitäisi tuntua miltään. Siihen ei pitäisi joutua kiinnittämään huomiota, eikä varsinkaan sen paikkaa ja asentoa pystyä kertomaan tuosta vain miettimättä. Eikä sitä pitäisi miettiä koko ajan.

Kaikenlainen soittaminen tukee kaikenlaista soittamista, mutta jos pitäisi opetella vaikkapa pedaalin käyttöä, on Bachin inventioista aika vähän hyötyä.

Kaikenlainen ajaminen ei tue vakionopeudensäädintä.

Tänään kuitenkin työmatka sujui hurauksessa. Yhtäkkiä vain olin jo työpaikan parkkihallissa. Moottoritie oli kuiva ja liikennettä aika vähän. Aika haitaria.

Tämän päivän linkki käsittelee silti lukemista.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 27.2.2015 Kategoria/t: 99päivää, common rant

 

Avainsanat: , , , ,