RSS

Avainsana-arkisto: nykymaailma

99 päivää kesään: päivä 12

Täällä kotimaassa ja sitten ulkomaille. Muualla maassa ja pääkaupunkiseudulla.

Mäkihyppykisan alkua siirrettiin, koska satoi lunta. On taas se aika vuodesta, jolloin paikallisen sään näkee televisiosta, ei tarvitse katsoa ikkunasta ulos.

Sain töistä naistenpäivän kunniaksi tulppaanikimpun. Ehkä olen yksin tätä mieltä, mutta kukkapuska hakkaa kahvipullat mennen tullen. En kyllä pistä pahakseni kahvipullaakaan.

Varpaillaan seisominen on paljon vaikeampaa kuin koko jalkapohjan varassa seisominen.

Database error. Ja sitten muihin uutisiin.

 
1 kommentti

Kirjoittanut : 6.3.2015 Kategoria/t: 99päivää, weird rant

 

Avainsanat:

99 päivää kesään: päivä 7

Luin eilen linkittämääni Leo Babautan blogia ja päädyin pohtimaan, että elämän muuttamisen oleellinen osanen on itsereflektointi. Muutosta, tavoitteita, toiveita, omia ajatuksia, omia reaktioita ja lopputuloksia, oppimisia jne pitää käydä läpi.

Olen sen tyypin ihminen, että omassa päässäni osaan pyörittää asioita poksahtamiseen asti. Kehittelen myös omia ajatelmiani välillä huolestuttavankin pitkälle, aina toki siihen suuntaan, että huolestun eniten itse. Parempi on saada ajatukset pääkopasta ulos. Nuorempana kirjoitin päiväkirjaa, mutta blogien keksimisen jälkeen olen aina silloin tällöin kirjoittanut ajatuksiani tietokoneella.

Tämähän ei ole ammatillinen blogi, eikä harrastusblogi, enkä halua jakaa mitään minulla olevaa tietoa kenellekään (en luule tietäväni mistään asiasta niin paljon, että minulla olisi siihen kanttia). Tämä ei ole teemablogi, kaikki postaukseni eivät käsittele yhtä tiettyä aihetta, enkä kirjoita minkään yhteisön (yhdistyksen, puolueen, työpaikan) jäsenenä.

Sikäli kun pidän kiinni siitä, että bloggaan 99 peräkkäisenä päivänä, joudun tutkimaan yksityisyyteni ja julkisuuteni rajoja. Yksityisessä päiväkirjassa ongelmaa ei ole, koska teksti on tarkoitettu vain itselleni ja pystyn itse hyvin pitkälle suojelemaan sitä muilta. Internetiin julkaiseminen on täysin spektrin eri laidalla, koska teksti ei mene edes minkään editoijan käsien läpi. Painan itse ”Publish to Linnunpesän kaltainen” ja sen jälkeen tämänkin tekstin löytää kuka vain myös tulevaisuudessa.

Ajatusteni saattaminen näppäimistön kautta yleisön luettavaksi on pelottavaa. Tätä blogia pääsee lukemaan kirjaimellisesti ihan kuka vain. Toki koen kirjoittavani tuttujen ihmisten silmille, enkä ainakaan kuvittele että kirjoitan eikä kukaan näitä koskaan lue. Altistan tekstini myös kommenteille, ja kenellä tahansa on mahdollisuus kommentoida mitä tahansa.

Kuinka syvällisesti alan täällä avata pohtimuksiani? En halua, että kukaan voi sanoa tuntevansa minut ja tietävänsä minusta kaiken pelkästään sillä perusteella, että on lukenut kaiken, mitä olen blogiini kirjoittanut. Samaan aikaan bloggaus on minulle lähestulkoon terapiaa, ja tekstien henkilökohtaisuus rajaa hyvällä tuurilla lukijoiden joukkoa luontevasti niin, että jos minua ei tunne tosielämässä millään tavalla, ei blogiini jaksa perehtyä.

Muualle internetiin linkittäminen taas toimii henkilökohtaisen tilan luomista vastaan, ja esimerkiksi Ravelryn profiilissani on suora linkki tähän blogiin. Näh, jatketaan näin. Linkitän kissavideoon, joka sopii erinomaisesti tämänhetkiseen tunnetilaani. Enhän itsekään elä internet-tyhjiössä. Minusta on kiva, että tätä blogia lukee edes joku, ja arvostan toistaiseksi kaikkia kommentteja.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 1.3.2015 Kategoria/t: 99päivää, common rant

 

Avainsanat: , ,

99 päivää kesään: päivä 6

Tänään päätetään Suomen edustaja Euroviisuihin. Tänä vuonna koko edustajan valinta on vedetty aivan överiksi, menee niin monessa kohdassa liiaksi yrittämiseksi.

Minulle on sanottu, ettei kotisohvalta pitäisi arvostella, mutta kyllä se on diili, jonka televisioesiintyjä tekee katsojan kanssa. Jos esiintyjä ei herätä mitään mielipiteitä kotisohvalla, esiintyjä on aivan turha eikä kovin kauan tienaa sivutuloja televisiotöillä. Erityisen paljon mielipiteitä herättävät esiintyjät tekevät televisiota päätyökseen.

Olen silloin tällöin miettinyt ihmisiä, jotka pystyvät intohimollaan ja erinomaisuudellaan tienaamaan leipänsä. On ammattimaisia taitoluistelijoita, jalkapalloilijoita, laulajia, soittajia, tanssijoita, muutama taidemaalari, kirjailija ja kuvanveistäjä. Siis nimenomaan ammatteja, joita ei voi opiskella teoriassa. Kuinka nuorena oma juttu pitää löytää, jotta ei tarvitse tehdä niitä töitä, joista tienatuilla rahoilla huippuyksilöiden palkka maksetaan pääsylippuina, taidekauppoina ja kirjakaupan myyntilukuina? Jos töihinlähtö tarkoittaa muutaman kuukauden maailmankiertuetta, tai työhuoneelle meno tarkoittaa yksinäisyydessä keskittymistä ja luomista? Loma on se aika kun ei ole pelejä?

En viitsi turhaan olla kateellinen monesta asiasta, mutta niin pitkälle erikoistunut taito tai kehittynyt osaaminen on aivan mieletöntä. Sitä voi minun näkökulmastani verrata vaikkapa sentiljoonaan, jossa ykkösen perässä on 600 nollaa. Luku on aivan käsittämättömän suuri, kun itseltä onnistuu juuri ja juuri päässälasku sadoilla ja tuhansilla (tasaisilla kymmenluvuilla parhaiten).

Ei ehkä kovin yllättäen linkitän jälleen inspiraatioon. Bloggaamisellakin tehdään rahaa tuolla toisella puolella Atlanttia.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 28.2.2015 Kategoria/t: 99päivää, common rant

 

Avainsanat: , ,

99 päivää kesään: päivä 4

Tämän päivän postaus on muotista ”jos menisimme kahville”.

Jos menisimme kahville, tilaisin jonkun erikoiskahvin. Itselleni vieraassa kahvilassa vanilja- tai hasselpähkinälaten, tutummassa kahvilassa mochan – sen missä on alimmaisena kaamea määrä suklaakastiketta ja päällä sama määrä kermavaahtoa. Tai sitten fiiliksen mukaan. Tai jos on tarjouksessa joku mikä voisi olla hyvää.

Jos menisimme kahville, saattaisin kertoa, että opin juomaan kahvia jo aika nuorena. Olen päättänyt että olen ollut alle neljävuotias, mutta ihan mahdollista on, että olen ollut vähän vanhempi. Pieni kuitenkin.

Jos menisimme kahville, olettaisin että kerrot kaikki kuulumisesi kysymättä. Näemme joka tapauksessa aivan liian harvoin, joten anna tulla kaikki.

Jos menisimme kahville, kertoisin lukuharrastukseni muuttumisesta. Kysyisin, oletko itse kokeillut jo äänikirjoja.

Jos menisimme kahville, päivittelisin väkisinkin sitä, kuinka se ja tämä minua nuorempi ihminen on vanhentunut vaikka itse olen edelleen samanikäinen (eli iätön). Erityisesti, jos menisimme jonnekin teinien kansoittamaan kahvilaan.

Jos menisimme kahville, olisi hyvin todennäköistä, että yksi kahvi ei riitä, vaan pitää santsata. Pikatreffit kahvilassa ovat kivoja, mutta löysällä aikataululla on paljon mukavampaa. Omien aikataulujemme kireyttä huonompaa on kahvilan sulkeutuminen 20 minuutin päästä.

Jos menisimme kahville, huomaisit, etten harrasta aasinsiltoja, sillä useimmiten puhun asioista siinä järjestyksessä kun ne tulevat mieleen edellisistä asioista. Puhun välillä monta asiaa yhtaikaa, ja välillä pitkän ajan kuluttua olen niin kaukana alkuperäisestä aiheesta, että olen unohtanut sen.

Jos menisimme kahville, näyttäisin jonkun hauskan koiravideon kännykällä. Sitten olisi sinun vuorosi ja sitten taas minun. Ei ole pakko olla koiravideo.

Jos menisimme kahville, aloittaisin monta lausetta sanoilla ”mä luin yhen kiinnostavan artikkelin”.

Jos menisimme kahville, puhuisimme säästä, koska en ole välikausi-ihminen. Lyhyt talvi ja lyhyt kesä kaukana toisistaan tarkoittavat pitkiä märkiä loskaisia räntäisiä viikkoja niiden välissä.

Jos menisimme kahville, yrittäisin keksiä jotain sanottavaa työmatkoistani, jotka ovat kuitenkin melko pitkiä ajomatkoja nykyään. Mutta tunti moottoritietä liittymästä A liittymään B ei oikeasti ole kovin kiinnostavaa.

Jos menisimme kahville, maailma olisi sen jälkeen paremmassa kuosissa, kun olisimme parantaneet sitä huolella. Pikakahveillakin ehtii vaikka kuinka.

Jos emme menisi kahville, lähtisin kanssasi kävelylle / shoppailemaan / you name it niin, että voisimme tehdä kaikki yllä mainitut asiat juomatta kahvia samaan aikaan.

 
3 kommenttia

Kirjoittanut : 26.2.2015 Kategoria/t: 99päivää, meemi

 

Avainsanat: ,

99 päivää kesään: päivä 3

Luen paljon blogeja. Kun toissapäivänä totesin, etten lue enää niin paljon, on sanottava että nimenomaan kirjat ja pitkät artikkelit ovat jääneet paitsioon. Olen siis ihan pätevä nykyihminen. Käytän blogien lukemiseen feedlyä.

Olin ennen greaderisti, mutta kun se lopetettiin, piti tilalle löytää jotain muuta. feedlylle Greaderin loppuminen oli onnenpotku, koska feedly keräsi ihan hyvällä prosentilla uusia käyttäjiä.

Vuodenvaihteessa totesin, että olin tilannut niin monta blogisyötettä, etten mitenkään enää ehtinyt lukea kaikkia postauksia. Joka päivä uusia postauksia oli noin sata. Silmäilin vain otsikot ja jos otsikko ei ollut mielenkiintoinen, mahdollisesti hyväkin kirjoitus jäi lukematta.

Karsin blogisyötteet yli 600:sta vähän yli kahteensataan, joista pieni osa on vielä lajittelematta. Syötteiden määrää pitää vielä vähentää. Suurin osa on neuleblogeja, joita en ole vielä käynyt läpi. Käytännössä noin puolet poistamistani blogeista oli sellaisia, jotka eivät olleet aikoihin päivittyneet. Annoin kenkää surutta myös niille blogeille, joista syötteen tilaamalla sai vain muutaman ensimmäisen rivin uudesta postauksesta. Tällä blogimäärällä suhtaudun erittäin nuivasti sivustolla käymiseen vain siksi, että pääsisin lukemaan ah niin mahtavan ja loistavan postauksen kokonaisuudessaan.

Nyt uusia postauksia tulee päivässä enää kolmisenkymmentä. Olen helpottunut, koska pidän blogien lukemisesta ja haluan lukea niitä yleensä joka päivä, ja karsimisen seurauksena pystyn harrastamaan täysipainoisesti.

Olin hukannut syötetulvaan muutamia oikeasti mielenkiintoisia blogeja, joista tänään linkitän Arkijärkeen. Kriittinen kuluttajuus on lähellä sydäntäni ja lisäksi Arkijärki on hyvin usein ajan hermolla. Kirjoituksissa on hyviä pointteja ja pohtimista, ja niistä tulee minulle sellainen olo, että onpa hyvä kun joku tarttui tähän ja muotoili ajatukset sanoiksi. Uskallan suositella.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 25.2.2015 Kategoria/t: 99päivää, lisää luettavaa

 

Avainsanat: , ,

99 päivää kesään: päivä 1

Hello world!

Luin jostain jokunen aika sitten ajatuksen, joka on kutakuinkin ”jos elämästä puuttuu usko jumalaan, ihminen yrittää hallita omaa elämäänsä ja voi huonosti”. Ihan joka päivä ei tule vastaan ajatusta, josta voi suoralta kädeltä vahvasti kokea olevansa eri mieltä. Siitä asti olen miettinyt tiheämpään bloggaamiseen palaamista, mutta olen vasta nyt tässä.

Ajatuksen vasta-argumentit ovat vielä työstövaiheessa. Olen kirjoittanut kokonaisia lauseita todella vähän aiempaan verrattuna. Kaiken kukkuraksi olen lukenut paljon vähemmän kuin aiemmin, joten omien mietteideni muotoileminen sanoiksi on vielä hankalaa. Eniten harmittaa se, etten kirjoittanut ajatuksen lähdettä muistiin, jotta olisin voinut viitata siihen oikeaoppisesti.

En ole aikaisemmin tehnyt uudenvuodenlupauksia, mutta kun tämän vuoden tammikuu alkoi, kaikki vaikutti olevan kohdillaan. Sitähän ei saisi sanoa ääneen, koska kohta joku tulee ja tapahtuu ja pilaa. Sanon silti. En luvannut tänäkään vuonna, mutta aion tehdä elämästäni omani. Aikomus on varmastikin lupauksen sukulainen. Aikomus on sukua myös yrittämiselle, mutta Star Warsin Yoda on sanonut ihan fiksusti, että ”do or do not, there is no try”.

Tein jo viime kesänä puolivahingossa yhden pienen päätöksen, joka on täysin yllättäin vauhdittanut samanlaisia päätöksiä muillakin arkisen elämäni alueilla. Tietoisesti aion palata niihin tämän kevään aikana.

Aloitin pianonsoiton. Menin pianotunneille, koska halusin ja vieläkin haluan oppia soittamaan pianoa. Kaikki 1,75 lukijaani ovat tämän jo kuulleet: pelkän haluamisen sijaan päätin mennä pianotunneille. Se ei kuulosta juuri miltään, mutta verratkaapa: ”Haluan mennä pianotunneille” tai ”Menin pianotunneille”, kumpi kuulostaa omien toiveiden toteuttamiselta?

Käyn pianotunneilla yksityisessä musiikkiopistossa puoli tuntia viikossa. 15 kertaa syksyllä ja 17 kertaa keväällä. Viime kesän kesäloman aikana kävin kolmella puolitunnilla.Mikään soittaminen ei ole helppoa. Kehittyminen on vaikeaa, koska en osaa ennestään harjoitella. Vasta nyt kevätlukukaudella olen päättänyt harjoitella puoli tuntia joka päivä. Se on aika vähän. Arvelen, että tällä tahdilla menee kymmenisen vuotta ennen kuin olen sellaisella tasolla, jota havittelen. Niin pitkä projekti on järkevämpää aloittaa nyt eikä lykätä aikaan ”sitten kun”.

Olen kuitenkin päässyt jo sen verran eteenpäin, että useimmiten nautin harjoittelemisesta. Pianonsoitto on kivaa. Harjoittelu ei, mutta on kätevää voida harjoitella sitä, mistä tykkää. Vaikka harjoittelen niin vähän, on säännöllisyydessä se etu, että voin välillä soittaa (tai olla soittavinani) ihan mitä vain, koska seuraavana päivänä harjoittelen lisää. Haluan edelleen osata kaiken heti, joten harjoittelemalla kehittyminen on vaivalloista. Minusta tuntuu, että kehityn silti. Olen itseni suurin ovistoppari.

Olen melko varma, että elämän muuttaminen kannattaa tehdä vähän kerrallaan. Aamu- ja iltarutiinitkin tehdään niin, että ennen tai jälkeen hampaiden pesun aletaan tehdä jotain, ja kun se on myös rutiini, lisätään hampaiden pesun ja uuden asian yhteyteen uudempi tekeminen. Tai syöminen. Tai teenjuonti.

Kokeilen joka päivä bloggaamista. Ei pitäisi aloittaa joka päivästä, vaan pitäisi aloittaa esimerkiksi kerran viikosta, mutta kärsivällisyys ei ole minulle ominaista. Inspiroiduin.

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 23.2.2015 Kategoria/t: 99päivää, common rant

 

Avainsanat: , , , , ,

Nykyaikaa

Lähikauppamme Cittari on ottanut käyttöön itsepalvelukassat. Ei siinä vielä kaikki, vaan kassatornien lisäksi shoppailla voi myös piipparin kanssa ja pakata ostokset suoraan kasseihin! Mies on ihan fiiliksissä, minä taas olen aikani muiden ihmisten ostoksia piippaillut, enkä jaksa kauheasti innostua. Plussa-kortilla toimii tunnistaminen ja skannerille on oma teline ostoskärryssä, eli kovin paljon erityistä vaivaa piipparin käyttö ei kuitenkaan vaadi. Varsinkin ruuhkapäivänä ostosten teko skannerin kanssa säästää jonottamiselta, sikäli kun itsepalvelukassoilla vain on tilaa.

Lähes-lähikaupassamme Prismassa en ole nyt hetkeen käynyt, enkä ole ainakaan kuullut, että heillä olisi vastaavaa systeemiä. Tottahan perinteinen kassa aina helpompi on, varsinkin jos ostaa muita kuin yksiosaisia hälyttömiä tuotteita. Itsepalvelualueella myyjät ovat asiakasta eivätkä tuotteita varten, mikä on varsin piristävää ruokakaupassa.

Myyjän ja asiakkaan välinen keskustelu oli  paljon monisanaisempaa itsepalvelutornilla kuin perinteisellä kassalla. Kone tai asiakas voi pyytää myyjän paikalle, ja opastamiseen tarvitaan lähes kokonaisia lauseita.

Päivän ruokaostokset:

Päärynöitä, jääsalaattia, kurkku, kukkakaali, maitoa, ruokakermaa, turkkilaista (ota kolme, maksa kaksi), jugurttia, neljän viljan hiutaleita / neliviljahiutaleita (paketin kirjoitusasu hajottaa), ruisjauhoja, pekaanipähkinöitä, sokeria, broiskun fileepihvejä, tomaattipyrettä, pekonia, salaattijuustoa, koiralle vihanneksia, joulutorttutaikinaa, jäätelökakkuja. Loppusummanen 44,91 euroa. Ruokabudjettirivi tällekin kuulle on ilmeisesti täytetty aprillipäivänä.

Pähkinät ovat edelleen kalliita. 125 g pussi pekaanipähkyjä 2,99 e eli kolme euroa! Pakko oli kuitenkin ostaa, koska mielitekolistallani tulevalla viikolla on tätä pinterestistä bongattua salaattia. Tänään tein niin yksinkertaista uuniperunakeittoa, jonka tekemiseen tarvittava aika ei ole missään suhteessa reseptin vaikeus- eli helppoustasoon, mutta se vaan kannattaa, mieskin kehui. Viime viikolla jäi tekemättä uunikana, oreganokebakot, nakkikeitto ja ne fetaperunat. Uunikanaa on ainakin ohjelmassa, täytyy katsoa mitä muuta tulee tehtyä.

 

 
5 kommenttia

Kirjoittanut : 25.11.2012 Kategoria/t: budjetti, ruokalista

 

Avainsanat: , , , , ,