RSS

Avainsana-arkisto: pianonsoitto

99 päivää kesään: päivä 18

Kellotan nykyään koko ajan.

Väsyksissä kellotan, eli tajunnan ja käytännön välinen matka on piiiiiiiiiitkä.

Aamulla herään kännykän herätyskelloon. Ajan katson kuitenkin kelloradiosta, joka toimittaa pimeässä näkyvän kellon virkaa. Kun havahdun hereille yöllä, on aina tiedettävä paljonko kello on, ja yhdellä silmien siristämisellä tulitikkuaskin kokoisista numeroista saa selvää ilman, että tarvitsee laittaa valoja tai räpeltää kännykkää. Illalla menen kellon mukaan nukkumaan riippumatta siitä, väsyttääkö vai ei.

Aamuvenyttelyni kestää noin viisitoista minuuttia, ja sen kellottaa video itse. Mitä eroa on videolla? Se alkaa ja loppuu eri aikaan.

Aamupalaa syödessäni katson ajan keittiön seinäkellosta, jolla on epätarkka käsitys oikeasta ajasta. Sen vuoksi vilkaisen pari kertaa aikaa myös kännykän kellosta.

Työmatkalla olen auton kellon varassa. Olen katsovinani sitä aina maamerkkien kohdalla, mutta en koskaan muista, mitä kello on aiemmin jossain kohtaa ollut, enkä osaa järjestää maamerkkejä mielessäni, joten turhaahan se on. Ajan pitäminen silmällä luo illuusion hallinnasta.

Töihin meneminen, lounastauko ja töistä lähteminen leimataan kellokortilla. Meno- ja tuloajat täytyy painaa mieleen, koska joudun raportoimaan ne joka päivä vielä erikseen.

Illalla kellotan kännykällä pianonsoittoni, jotta varmasti soitan puoli tuntia.

Joskus kellotan siivousaikoja. Tällä viikolla olen harrastanut viiden minuutin pikasiivouksia muutaman peräkkäin. Viisi minuuttia toimii kohdallani: yhden pienen kohteen ehtii oikeasti siivota, eikä kynnys aloittamiseen ole kummoinen. Viisi minuuttia on vähän. Kymmentä minuuttia olen kokeillut, mutta se vaatii jo enemmän (koska useimmiten haluan lopettaa siivoamisen ennen kuin aika on ummessa) ja 25 minuuttia (tomaatti) vaatii jo pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista, ja sopii paremmin opiskeluun. Siivouskellottaminen ei päde astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen käyttöön, jotain sääntöjä pitää olla.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 12.3.2015 Kategoria/t: 99päivää, weird rant

 

Avainsanat: , , ,

99 päivää kesään: päivä 13

Harjoittelu on ihmeellistä. Harjoittelemalla edistyy. Harjoittelemalla oikeita asioita oikealla tavalla riittävän pitkään pääsee vaikka maailman huipulle. Harjoittelun ei tarvitse olla tavoitteellista, kun harjoittelee omaksi iloksi, mutta harjoittelu kasvattaa nälkää. Tämän verran harjoittelemalla pystyy tähän, ja vain vähän lisää harjoittelemalla pystyy jo tuohonkin. Mielenkiintoista.

Harjoittelen pianonsoittoa. Olen jo aiemmin maininnut, miten säännöllinen huvin vuoksi soittaminen antaa mahdollisuuden hyvinä päivinä hioa jotakin kahden tahdin pätkää kunnes mies on säätänyt television äänenvoimakkuuden niin kovalle, että on pakko siirtyä seuraavaan kappaleeseen, ennen kuin naapurit ovat ovella. Huonoina päivinä voi soittaa läpi sen vähän mitä osaa ja tehdä kaiken sinne päin, ja siltikin huomaa, että hetken soiton jälkeen sormet ovat lämmenneet ja soitto alkaa tuntua paremmalta.

Harjoittelen kirjoittamista. Nyt olen kirjoittanut joka päivä melkein kahden viikon ajan. En tiedä, miten arvioisin, olenko kehittynyt vai en. Kahdessa viikossa ei varmaankaan tapahdu kovin kummoisia. Tekstini eivät ole tavoitteellisia edes siinä määrin, että peräkkäiset virkkeet liittyisivät toisiinsa. Mahdollisesti tuhannen postauksen jälkeen luen näitä kirjoituksia ja järkytyn alkeellisuudestani niin paljon, että silmäluomeni eivät enää suostu sulkeutumaan.

Harjoitteleminen on myös sitä, että aina ei suju ja joskus epäonnistuu kokonaan. Harjoitteleminen on jälkiviisaaksi kasvamista, kun etenemisaskeleiden jälkeen katsoo taakseen ja huomaa, että aiemmin olisi kannattanut askeltaa eri tavalla. Harjoitteleminen on miksien löytämistä ja selittämisen sijaan miksi ein vastaamista.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 7.3.2015 Kategoria/t: 99päivää, common rant

 

Avainsanat: ,

99 päivää kesään: päivä 5

Pitkiä työmatkoja ja pianonsoittoa yhdistää yksi asia: oikea jalka. Ja kun oikea jalka tahtoo tuntua epämiellyttävältä kiinni muussa vartalossa, on kaksi hyvää keksintöä: Bachin inventiot 1 ja 8 sekä vakionopeudensäädin. Pianossa sitä kutsutaan metronomiksi, mutta se ei liity tähän.

Oikean jalanhan ei varsinaisesti pitäisi tuntua miltään. Siihen ei pitäisi joutua kiinnittämään huomiota, eikä varsinkaan sen paikkaa ja asentoa pystyä kertomaan tuosta vain miettimättä. Eikä sitä pitäisi miettiä koko ajan.

Kaikenlainen soittaminen tukee kaikenlaista soittamista, mutta jos pitäisi opetella vaikkapa pedaalin käyttöä, on Bachin inventioista aika vähän hyötyä.

Kaikenlainen ajaminen ei tue vakionopeudensäädintä.

Tänään kuitenkin työmatka sujui hurauksessa. Yhtäkkiä vain olin jo työpaikan parkkihallissa. Moottoritie oli kuiva ja liikennettä aika vähän. Aika haitaria.

Tämän päivän linkki käsittelee silti lukemista.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 27.2.2015 Kategoria/t: 99päivää, common rant

 

Avainsanat: , , , ,

99 päivää kesään: päivä 1

Hello world!

Luin jostain jokunen aika sitten ajatuksen, joka on kutakuinkin ”jos elämästä puuttuu usko jumalaan, ihminen yrittää hallita omaa elämäänsä ja voi huonosti”. Ihan joka päivä ei tule vastaan ajatusta, josta voi suoralta kädeltä vahvasti kokea olevansa eri mieltä. Siitä asti olen miettinyt tiheämpään bloggaamiseen palaamista, mutta olen vasta nyt tässä.

Ajatuksen vasta-argumentit ovat vielä työstövaiheessa. Olen kirjoittanut kokonaisia lauseita todella vähän aiempaan verrattuna. Kaiken kukkuraksi olen lukenut paljon vähemmän kuin aiemmin, joten omien mietteideni muotoileminen sanoiksi on vielä hankalaa. Eniten harmittaa se, etten kirjoittanut ajatuksen lähdettä muistiin, jotta olisin voinut viitata siihen oikeaoppisesti.

En ole aikaisemmin tehnyt uudenvuodenlupauksia, mutta kun tämän vuoden tammikuu alkoi, kaikki vaikutti olevan kohdillaan. Sitähän ei saisi sanoa ääneen, koska kohta joku tulee ja tapahtuu ja pilaa. Sanon silti. En luvannut tänäkään vuonna, mutta aion tehdä elämästäni omani. Aikomus on varmastikin lupauksen sukulainen. Aikomus on sukua myös yrittämiselle, mutta Star Warsin Yoda on sanonut ihan fiksusti, että ”do or do not, there is no try”.

Tein jo viime kesänä puolivahingossa yhden pienen päätöksen, joka on täysin yllättäin vauhdittanut samanlaisia päätöksiä muillakin arkisen elämäni alueilla. Tietoisesti aion palata niihin tämän kevään aikana.

Aloitin pianonsoiton. Menin pianotunneille, koska halusin ja vieläkin haluan oppia soittamaan pianoa. Kaikki 1,75 lukijaani ovat tämän jo kuulleet: pelkän haluamisen sijaan päätin mennä pianotunneille. Se ei kuulosta juuri miltään, mutta verratkaapa: ”Haluan mennä pianotunneille” tai ”Menin pianotunneille”, kumpi kuulostaa omien toiveiden toteuttamiselta?

Käyn pianotunneilla yksityisessä musiikkiopistossa puoli tuntia viikossa. 15 kertaa syksyllä ja 17 kertaa keväällä. Viime kesän kesäloman aikana kävin kolmella puolitunnilla.Mikään soittaminen ei ole helppoa. Kehittyminen on vaikeaa, koska en osaa ennestään harjoitella. Vasta nyt kevätlukukaudella olen päättänyt harjoitella puoli tuntia joka päivä. Se on aika vähän. Arvelen, että tällä tahdilla menee kymmenisen vuotta ennen kuin olen sellaisella tasolla, jota havittelen. Niin pitkä projekti on järkevämpää aloittaa nyt eikä lykätä aikaan ”sitten kun”.

Olen kuitenkin päässyt jo sen verran eteenpäin, että useimmiten nautin harjoittelemisesta. Pianonsoitto on kivaa. Harjoittelu ei, mutta on kätevää voida harjoitella sitä, mistä tykkää. Vaikka harjoittelen niin vähän, on säännöllisyydessä se etu, että voin välillä soittaa (tai olla soittavinani) ihan mitä vain, koska seuraavana päivänä harjoittelen lisää. Haluan edelleen osata kaiken heti, joten harjoittelemalla kehittyminen on vaivalloista. Minusta tuntuu, että kehityn silti. Olen itseni suurin ovistoppari.

Olen melko varma, että elämän muuttaminen kannattaa tehdä vähän kerrallaan. Aamu- ja iltarutiinitkin tehdään niin, että ennen tai jälkeen hampaiden pesun aletaan tehdä jotain, ja kun se on myös rutiini, lisätään hampaiden pesun ja uuden asian yhteyteen uudempi tekeminen. Tai syöminen. Tai teenjuonti.

Kokeilen joka päivä bloggaamista. Ei pitäisi aloittaa joka päivästä, vaan pitäisi aloittaa esimerkiksi kerran viikosta, mutta kärsivällisyys ei ole minulle ominaista. Inspiroiduin.

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 23.2.2015 Kategoria/t: 99päivää, common rant

 

Avainsanat: , , , , ,