RSS

Avainsana-arkisto: pipo

FO!

Pitkästä pitkästä aikaa neuleblogiin tulee neulesisältöä! Kudoin valmiiksi viime vuonna sosiaalipsykologian johdantoluennolla aloittamani pipon, elämäni ensimmäinen 2 mm puikoilla värkättävä projekti. Kurssin loputtua kudin jäi pussukkaan, ja törmäsin siihen viikko sitten kaivaessani lankoja toiseen 2 mm puikoilla värkättävään projektiin. Sitä varten piti haeskella netistä lisää lankaa, joten toivottavasti innostusta vielä riittää, kun lisälankaa tulee.

Dropsin mallista, Ravelryssa täällä jos haluatte tarkempia speksejä. Ravelryssa on jo jonkin aikaa voinut jakaa projekteja ei-jäsenten kanssa, mikä on ihan kauhean kätevää.

Ruokakaupassakin on luonnollisesti käyty moneen otteeseen sitten viime postauksen. Tällä viikolla saimme kahtena päivänä syödä surullista ja iloista kunnollista hämäläistä juhlaruokaa, mikä olisi näkynyt kauppakuitin summassa, jos emme olisi ostaneet herkkuja korin täytteeksi. Ruokakauppabudjetissa on 175 euroa jäljellä, mikä tuntuu ihan mukavalta summalta.

kahta lajia jugurttia, maitoa, suklaata, karkkia, jätskiä, nokkospastaa, tomaatteja, siskonmakkaraa, perunoita, sellerinpala, koiralle luita, kurkku, broilerinfileviipaleita, makeaa chilikastiketta, sokeria, kyssäkaali, bratwurstia ja lantunpala.

Ei yllättäin ruokalistalla on siskonmakkarasoppaa, makkarapataa, omenanmakuisia jauhelihapihvejä ilman sipulikastiketta, omena-broilerikastiketta, broileri-bataattipataa  ja pinaattipossukastiketta pastalle. Jossain määrin voisi jopa kausiruuaksi nimittää! Ruokalistalla on toki aivan liikaa tavaraa yhdeksi viikoksi, mutta näihin on nyt aineet kaapissa, ja saan hyvillä mielin tehdä sitä ruokaa, mitä mieli tekee. Näistäkin puolet on siirretty kuluneelta viikolta.

 

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 16.9.2012 Kategoria/t: budjetti, käsityöt, ruokalista

 

Avainsanat: , , , , ,