RSS

Avainsana-arkisto: sekoilu

Kotiruokala

Olen viime aikoina törmännyt mediassa ja työpaikkani kahvihuoneessa (ja muuallakin) ajatukseen siitä, että ruoan tekeminen itse on poikkeava voimainponnistuksen ja taidon osoitus: kylläpä mä olen reipas! Ja ”kaikilla ei ole mahdollisuutta elää kotiruoan varassa.” On alkanut tuntua siltä, että Lintu onkin Outolintu, ja kuvan palsternakkaperusteista kasvissosekeittoa värkätessäni alkoi ajatuksia tulla ihan postaukseksi asti.

Linnun palsternakkasosekeittoon tuli muihin aineksiin verrattuna eniten palsternakkaa, kaksi porkkanaa, eiliseltä ruoalta ylimääräisiksi jääneet kuoritut raa’at perunat, kaappiin unohtunut nahistunut omena, purkki kuohukermaa, kasvisliemikuutio, pikkuisen suolaa, cayennepippuria ja currya. Päälle murustelin yhden hapankorpun. Halpa kaapintyhjennysjämäruoka syödään talouden kivoimmasta puhtaana olevasta kulhosta. Sitä paitsi palsternakka on ihan tosi hyvää since 2017.

In a galaxy far far away in solukämpän keittiö: Opiskelijabudjettiin ruoan tekeminen itse sopi tosi hyvin, enkä ollut siihenkään saakka syönyt eineksiä, roiskeläppäpitsaa en varmaan kertaakaan. Lapsuudenkodissani puolivalmistekin tarkoitti pakastevihanneksia, ja ne btw kyllä lasketaan ruoan tekemiseksi itse. Olin osallistunut ruoanlaittoon jo aika nuoresta saakka (eli kotitaloustunnilla seiskaluokalla ei tullut mitään uutta), mutta en silti oikein osannut laittaa muuta kuin jauhelihakastiketta ja perunoita, kun lähdin opiskelemaan. Joku mielenhärö kumminkin opiskelijaminään iski ja opettelin tekemään itse uusia ruokia. Selasin netistä reseptejä ja jos kuulosti yhtään siltä, että voisi olla hyvää, niin tein. Niitä peruja on esimerkiksi Valion resepti  possua mangosalsassa, joka on repertuaarissani edelleen. Makumaailmani on kehittynyt, mutten vieläkään syö enkä kokkaa merenelävistä muuta kuin kalaa, ja sipulin jätän aina pois, ellen taas kerran yritä opetella sietämään sitä.

En ole kokkailuissani kovinkaan tarkka, tykkään käyttää sähköllä toimivia apuvälineitä ja riittävästi kulhoja, syntini on liian pienellä leikkuulaudalla liian pienessä tilassa nyhertäminen. Esillepano kiinnostaa harvoin jos ikinä, ja ruokani päätarkoitus on maistua syötävältä ja mielellään suht samalta seuraavana päivänä lämmitettynä. Vihanneskuutioni eivät ole tasakokoisia enkä juuri koskaan yritäkään saada tasaista jälkeä. Minusta ei olisi telkkarin kokkiohjelmiin eikä varsinkaan kilpailuhenkiseen realityyn. Oion resepteissä jos tarvitsee, jätän ainesosia pois tai korvaan ne kokonaan toisilla, ruoan kypsyysasteen määrittelee useammin haarukkatuntuma kuin kello.

En minäkään tee ruokaa joka päivä, koska neljän hengen annoksesta tulee meidän kahden hengen taloudessa 4,5 annosta, rääppeitä syödään aina välillä. Ja joskus ei kerta kaikkiaan iske, ja silloin pitää koota ruoka-annos kotona siitä, mitä on, vaikka samalla vaivalla sitä tietenkin väkertäisi ”oikeaa” ruokaa. Jos ei iske ja seuraavana päivänä on työpäivä, minulla on käytännössä aina mahdollisuus syödä työpaikkaruokalassa, miehelläni sen sijaan vuorotyöläisenä aina ei, joten silloin mikroateriat ja kauppojen meille sopivat aukioloajat ovat hieno keksintö.

Toisessa kuvassa on kanapastani perusainekset: jotain makaroneja, jotain kermaa tai sen kaltaista, jotain kanaa, joku paprika. Lisäksi tulee mausteita sen mukaan, onko kana marinoitu valmiiksi vai pitääkö itse tehdä kaikki. Harvoin mikään makuelämys, mutta takuuvarma mahantäyttäjä, ja tosi vaikea saada epäonnistumaan.

Meillä syödään paremmin silloin, kun jaksan suunnitella ruokalistan ja kauppalistan. Suunnittelemisesta saan reippauspisteitä. Erityismaininnan reippaudesta saan, jos suunnittelen tulevan viikon ruoat kerralla (4-6 eri ruokaa! hrrr) ja vielä supererikoismaininnan siitä hyvästä, jos perustan suunnitelmani siihen, mitä kaapeista ennestään löytyy. Minä nimittäin en ole reipas, kun teen itse ruokaa. Syöminen on pakollista, ja kun on jo vuosia syönyt pääasiassa itse tekemäänsä ruokaa, ei sitä oikein osaakaan miettiä, että on muunkinlaista ruokailutottumusta.

Pakollisena mielensäpahoittajien lauhdutuskommenttina: se on ihan ok, ettei tee aina/koskaan ruokaa itse. Sitä varten kaupoissa on hyllymetreittäin eri asteista valmista ruokaa, että jokainen varmasti saa jotakin sapuskaa sieltä mahaansa asti. Joillain kuulemma on puoliso, joka kokkaa 😛 Mutta siis palataksemme minuun, joka kuitenkin olen tämän blogin päähenkilö… niin minä olen reipas, jos imuroin tai teen jotain muuta, mihin pitää erikseen ruveta joskus harvoin, niin kuin vaikka kerran viikossa.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 13.5.2018 Kategoria/t: common rant, ruokakuvat, weird rant

 

Avainsanat: ,

Loppusuoralla

Koska kuukautta on jäljellä kuusi kokonaista päivää, on aiheellista tiivistää postaustahtia. Vieläkään ei ole kaikki pilalla, sillä ruokakauppabudjetista on jäljellä 5,50 e. Olen käynyt kahdesti kaupassa ja yhteensä kantanut kotiin 11 banaania, yhdeksän appelsiinia ja kaksi litraa maitoa. En itse asiassa enää muistakaan, miten olen jaksanut kantaa 30 euron edestä ruokaa autolta sisälle kerralla.

Ruokalistalla on tähän mennessä ollut vain tonnikalavuoka, josta on syöty kolme päivää, ja ruispuolukkapuuro. Viikonlopulta jäi kanakastiketta ja makaroneja, siitä riitti maanantaina evääksi.

Katsantokantani vinksahti ihan ihmeelliseksi. Vaikka budjettirajoite on siinä mielessä pelkästään teoreettinen, että sen voi ylittää ilman että laskut jäävät maksamatta, olen lukenut ruokakauppojen tarjouksia nyt ihan eri otteella kuin aikaisemmin (lähinnä hedelmätarjousten toivossa). Rahaahan on ”käytettävissä” vähän päälle viisi euroa, joten tarjousjäätelöä kolme pakettia kympillä kuulostaa ihan naurettavalta. Viidellä eurolla saa viisi euron arvoista juttua, tai kymmenen puoli euroa maksavaa juttua. Jos juttujen pitää riittää vielä kuusi päivää, jäätelön ostaminen ei tule kysymykseenkään. Kenelle näitä mainoksia oikein tehdään? Siis ostaako joku kaupasta ihan mitä vain mielihalujensa vallassa??!!!1!!

Tämä budjettipelleily (kaikella rakkaudella) johti tosi nopeasti siihen, että en voinut ostaa ruokaa tarjouksesta varalle kaappiin. Ideahan siis oli, että kaapit tyhjenisivät.  Aikaisemmin olen ostanut tarjouksesta nimenomaan varalle, ja sen päälle vielä tavalliset syömiset. Tässä kuussa kumminkin lähdin rallatellen ruokaostoksille, suunnittelin absoluuttisesti ruokalistaa, ja alkukuun musikaalisuuden ansiosta kauppalistalla on 31.1. saakka pelkästään noin euron kilolta maksavia hedelmiä ja maitoa. Lykkään tiettyjä ruokahankintoja helmikuulle, mutta en paljasta niitä tietenkään nyt, pitää olla jännitystä! Eihän tässä ole yhtään mitään järkeä, siis siinä, että tällä viikolla en muka voi ostaa sesongin ei-appelsiini-sitrushedelmiä, mutta ensi viikolla voin. Vai voinko? Se ja toinenkin paljastus tulossa pian. Sama kanava, eri aika. Be there or be scared.

 

Avainsanat: , , ,

99 päivää kesään: päivä 10

Näen usein unia ja aika usein muistankin. Tapanani on myös heräillä silloin tällöin keskellä yötä sekoilemaan, ilmeisesti herään kesken unta ja luulen olevani ihan toisaalla. Välillä myös juttelen ihan järkeviä, mutta mieheni kertoo aamulla, ettei ymmärtänyt mitään. Luonnollisesti minua hämmentää, että oman miehen kanssa ei pysty keskustelemaan, vaikka kysyn ihan viisaita ja oleellisia kysymyksiä.

Uniini tulee tosi helposti televisio-ohjelmista ja elokuvista ihmisiä ja tapahtumia. Harvemmin näen unta töistä. En harrasta unien tulkintaa, vaan jätän aivojeni itsensä huoleksi miten haluavat asioita käsitellä ja sulatella vai ovatko koko yön viihteellä. Jos en itse tiedä mitä uneni tarkoittavat, niin ei niihin guuglettamallakaan merkitystä löydä. On mahdotonta, että joku tuntematon ihminen voisi tietää, mitä joku tietty asia juuri minun unessani juuri tietyssä unisessa asiayhteydessä tarkoittaa.

Viime öiltä muistan kaksi unta, joista toinen oli sekä televisiosta että töistä, ja toinen ihan kotipihalta. Aiemmassa unessa en tiennyt, miten saan John Winchesterin perustettua asiakkaaksi työpaikan järjestelmään (ei painajaismaista, mutta ahdistavaa. Kaikki, joilta olisin voinut kysyä, olivat lähteneet jo kotiin). Olisi pitänyt valita henkilöasiakkaan ja yritysasiakkaan välillä ja vielä sekin, mitä sopimusehtoja kaveriin sovelletaan. Huhhuh.

Tuoreemmassa unessa jouduin kiipeilemään järkyttävän korkealle vuorelle ja roikkumaan jyrkimmällä seinämällä käsieni varassa, kun isot mustat linnut alkoivat hyökkäillä kimppuuni. Se oli painajainen. Asun naakkojen luvatussa kaupungissa ja näen satapäisiä naakkaparvia harva se päivä. On muuten vänkää kun koko puu lehahtaa yhtaikaa ilmaan, kun kävelen koiran kanssa sen ohi.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 4.3.2015 Kategoria/t: 99päivää, weird rant

 

Avainsanat: , ,